Ensi tiistaina Eurojackpotin päävoitto nousee 48 miljoonaan euroon.
Eurojackpotissa ei löytynyt perjantain arvonnassakaan yhtään täysosumaa. Näin ollen pääpotin arvo nousee ensi tiistain arvontaan hulppeaan 48 miljoonaan euroon.
Perjantaiarvonnan oikea rivi on 9, 17, 19, 26 ja 39. Tähtinumeroiksi arvottiin 4 ja 10.
Arvonnassa löytyi kaikkiaan neljä kappaletta 5+1-tuloksia. Voitto-osuus niilläkin on komea – lähes 1 320 000 euroa. Uusista miljonääreistä kaksi tuli Unkariin sekä yksi Tanskaan ja yksi Saksaan.
Viisi oikein -tuloksia oli yhdeksän kappaletta. Viidellä oikein voittaa lähes 124 000 euroa. Osumista seitsemän löytyi Saksasta ja yhdet Hollannista ja Puolasta.
Suomen suurimmat voitot lähtivät 4+2-tuloksilla, joita löytyi Suomeen neljä. Voitto-osuus on noin 3 608 euroa.
Perjantai-Jokerin oikea rivi on 5 5 4 3 6 9 7. Rivi oli pelaajille haastava, sillä seitsemää tai kuutta oikein ei löytynyt yhtään kappaletta.
Korkein voittoluokka oli viisi oikein. Niitä löytyi 15 kappaletta, ja rivin pelanneet rikastuvat 500 eurolla.