lørdag, marts 15, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Isot ilmavoimien koneet lensivät Suomen yllä: ”Suomi ei ole enää yksin”

Yhdysvaltalaiskoneet lensivät Suomen yllä vajaan kolmen tunnin ajan sunnuntaina.

Suomen yllä lensi Yhdysvaltain ilmavoimien koneita sunnuntaina aamupäivällä.

Puolustusvoimien mukaan Suomessa lensi kaksi B-52-Stratofortress -pommikonetta koulutustoimintaan liittyen. Lentoon osallistui myös KC-135 ilmatankkauskone.

Puolustusvoimien mukaan lento suuntautui Norjasta Lapin yli kohti etelää.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) kertoo viestipalvelu X:ssä, että kyse oli Natoon liittyvästä yhteistoiminnasta.

– Suomi on tänään toteuttanut yhteistoimintaa Yhdysvaltojen strategisten pommikoneiden kanssa Suomen alueella. Kyse on normaalista Naton jäsenmaan alueella toteutettavasta yhteistoiminnasta sekä yhteisen puolustuksen peruspilarin, pelotteen ja puolustuksen osoittamisesta, Häkkänen kirjoittaa.

– Yhdysvallat on Suomelle tärkeä ja läheinen liittolainen, jonka kanssa tehtävä puolustusyhteistyö parantaa Suomen turvallisuutta. On tärkeää, että jäsenyytemme Natossa ja liittolaisuutemme Yhdysvaltojen kanssa näkyvät myös konkreettisena toimintana. Suomi ei ole enää yksin, hän jatkaa.

Lentoliikennettä seuraavasta Flighradar24-palvelusta näkee, että lennolla olisi ollut kaksi muutakin ilmatankkauskonetta. Palvelun näyttämien reittien mukaan koneet tekivät Lapissa silmukan noin Kolarin korkeudella Sodankylän länsipuolella ja Kittilän eteläpuolella.

B-52 -koneet eivät palvelussa näy.

Isot ilmavoimien koneet lensivät Suomen yllä: ”Suomi ei ole enää yksin”

Flightradarin mukaan kärjessä lensi Boeing KC-46 Pegasus -ilmatankkaus- ja kuljetuskone. Yhdysvaltain ilmavoimat otti Pegasus-koneen käyttöön vuonna 2019.

Pegasuksen perässä lensi kaksi Boeing KC-135 Stratotanker -ilmatankkauskonetta. Niiden paikannusjärjestelmät oli kytketty päälle niiden lentäessä Puolan yllä.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Boeing KC-135 Stratotanker on ilmantankkauskone, joka pystyy kuljettamaan yli 90 tonnin polttoainekuorman. Yhdysvaltain ilmavoimat otti koneen käyttöön vuonna 1957.

Isot ilmavoimien koneet lensivät Suomen yllä: ”Suomi ei ole enää yksin”

Koneet kääntyivät takaisin kohti etelää Saariselän läheisyydessä. Ne erkanivat toisistaan Kajaanin korkeudella.

Stratotanker -koneet poistuivat Suomen yltä Porin seudulla, kun taas Pegasus- kone lähti Helsingin kautta.

Flightradarin mukaan koneet saapuivat Suomeen noin kello kuuden aikaan aamulla. Puoli yhdeksän jälkeen aamulla koneet olivat poistuneet Manner-Suomen alueelta.

Koneista uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Isot ilmavoimien koneet lensivät Suomen yllä: ”Suomi ei ole enää yksin”

Helsingin Sanomat kertoo, että Venäjän puolustusministeriö ilmoitti sunnuntaina lähettäneensä hävittäjiä karkottamaan kaksi Yhdysvaltojen strategista pommikonetta. Koneet olivat ylittämässä Venäjän rajaa Barentsinmeren yläpuolella, HS kertoo.

HS:n haastattelema puolustusvoimien viestintäasiantuntija Henrik Gahmberg ei ottanut lehdelle kantaa, oliko kyse samoista koneista, jotka lensivät Suomen yllä.

Reserviupseerikurssin johtaja ja everstiluutnantti Teemu Hassi kertoo IS:lle, että yhdysvaltalaiskoneet eivät ole osa maanantaina Kaakkois-Suomessa alkavaa Etelä 2/24 -harjoitusta.

Etelä 2/24 -harjoitus kestää 22.–26.7. siihen osallistuu yhteensä noin 1 700 henkilöä ja noin 300 ajoneuvoa. Harjoitukseen liittyy myös lentotoimintaa, maavoimien tiedotteessa kerrotaan.

Harjoitus katkaisee osan Valtatie 7:stä harjoituksen ajaksi. Tie on suljettu Kattilaisten liittymän ja Vaalimaan liittymän väliseltä osuudelta maanantaista ensi viikon tiistaihin saakka.

Populære artikler