onsdag, april 30, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Järjestyksenvalvoja suuttui perheenisän hymystä – uhkasi poistaa asemalta

Järjestyksenvalvoja käyttäytyi Helsinkiläisen Janne Ylimäen mukaan uhkaavasti.

Elli Suutari

Helsinkiläinen perheenisä Janne Ylimäki oli lauantaina lapsensa kanssa matkalla Hoploppiin.

Vuosaaren metroasemalla hän laskeutui liukuportaita rattaiden kanssa. Heidät äkkäsi viereisissä liukuportaissa toiseen suuntaan matkannut järjestyksenvalvoja.

Tämä tuli alas sanomaan Ylimäelle, ettei liukuportaissa saa mennä vaunujen kanssa. Järjestyksenvalvoja antoi ohjeita vastaisuuden varalle. Se oli Ylimäen mielestä aivan asiallista.

Hän luuli, että he lähtivät yhteisymmärryksessä eri suuntiin.

Kertomansa mukaan Ylimäki kääntyi sitten hymyilemään lapsensa puoleen. Järjestyksenvalvoja oli silloin yhtäkkiä uudelleen hänen selkänsä takana ja kysyi, nauraako Ylimäki hänelle.

Ylimäen mukaan järjestyksenvalvoja uhkasi poistaa hänet perheineen asemalta.

– Ihan puskista tuli. Yhtäkkiä alkoi vaan paasaamaan, että nauranko mä hänelle.

Ylimäki kertoo vastanneensa, että hymyilee lapselleen.

Hänen mielestään järjestyksenvalvojan käytös oli uhkaavaa.

– Hämmästyttävä tilanne, ei olisi voinut kuvitella, että keskellä päivää tollasta tapahtuu, Ylimäki sanoo.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Kyseessä oli Palmian järjestyksenvalvoja.

Palmian toimitusjohtajan Mika Martolan mukaan Palmia on selvittänyt tapahtuman järjestyksen­valvojan kanssa.

– Kuvaus järjestyksenvalvojamme toiminnasta ei missään nimessä kuulu toiminta­tapaamme, hän kertoo sähköpostitse.

Hymyileminen ei hänen mukaansa ole syy poistaa henkilöä metroasemalta. Järjestyksen­valvojalle nauraminenkaan ei ole sellainen, vaikka järjestyksen­valvoja todella kokisi itseään ivattavan.

Ainoastaan rullaluistelu tai -lautailu, pyöräily, päihteiden käyttö, tupakoiminen, häiriö­käyttäytyminen, väkivalta tai sillä uhkaaminen, toisten kanssa­matkustajien häiritseminen tai pelottelu tai muu turvallisuus­uhka voivat johtaa henkilön poistamiseen metroalueelta, Martola kirjoittaa.

Martolan mukaan turvallisuussyistä lastenvaunuja ei tule viedä liukuportaisiin. Lastenvaunut täytyy kuljettaa aina hissillä.

Ylimäki laittoi Palmialle asiakaspalautetta ja kirjoitti asiasta mielipide­kirjoituksen Helsingin Uutisiin.

Mielipidekirjoituksen jälkeen hän sai Palmialta vastauksen, jossa kerrottiin, että asiaa selvitetään.

Populære artikler