Pitkään käytössä ollutta klapikonetta ei ollut suojattu turvahäkillä.
Timo Sihvo
Vaarallisesta työtavasta piittaamaton esihenkilö on Pohjois-Karjalan käräjäoikeuden mielestä syypää työtapaturmaan, jossa avustavana ohjaajana toiminut nainen menetti sormensa klapikoneessa. Oikeus on tuominnut esihenkilön työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 920 euron sakkoihin.
Työtapaturma sattui marraskuun 2022 Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän toimintayksikössä maaseudulla.
Avustavana ohjaajana työskennellyt nainen oli asettamassa pölliä halkomakoneeseen eli klapikoneeseen. Hänen kätensä oli koneen vaara-alueella.
Toinen henkilö laittoi koneen päälle, jolloin naisen vasemman käden etusormi leikkautui irti ja keskisormeen tuli viiltohaava.
Tutkimuksissa kävi ilmi, että klapikoneessa ei ollut turvahäkkiä. Työntekijöiden oli mahdollista laittaa kätensä vaara-alueelle ilman, että kone pysähtyy.
Koneen käyttöohjeet puuttuivat. Vain yksi henkilö kerrallaan olisi saanut työskennellä koneella.
Aluesyyttäjä vaati yksikön palveluesihenkilönä toimivalle naiselle rangaistusta työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta.
Esihenkilö kiisti syytteet. Hän ilmoitti olevansa vastuussa kaikkiaan kuudesta työyksiköstä maantieteellisesti laajalla alueella Pohjois-Karjalassa.
Esihenkilö vakuutti, ettei ollut tietoinen, onko aikoinaan kunnalta tullut halkomakone määräysten mukainen vai ei. Konetta oli käytetty toimintayksikössä ennen naisen tuloa esihenkilöksi.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Hän myös huomautti olleensa vuosilomalla tapaturman tapahtuessa.
Käräjäoikeuden mukaan nainen on ryhtyessään esihenkilöksi ollut velvollinen ottamaan selvää työturvallisuusmääräyksistä ja arvioimaan työturvallisuusriskit.
Klapikoneen suojaaminen olisi ja asianmukaisen työtavan käyttäminen olisi oikeuden mielestä tehokkaasti estänyt työntekijän käden joutumisen vaara-alueelle tai ainakin merkittävästi vähentänyt sen todennäköisyyttä.
– (Esihenkilön) laiminlyönti on ollut pitkäaikainen ja hän on ollut tietoinen yksikössä käytetystä vaaraa-aiheuttavasta työtavasta, oikeus toteaa.
Käräjäoikeus on tuominnut esihenkilön työturvallisuusrikoksesta ja vammantuottamuksesta 20:een 46 euron päiväsakkoon eli maksamaan 920 euron sakot.
Sormensa menettänyt nainen vaati 8 000 euron korvausta kivusta, särystä ja pysyvästä haitasta. Hän kertoi, ettei pysty enää harrastamaan neulomista ja pianonsoittoa.
Oikeus hylkäsi korvausvaatimuksen, koska Pohjois-Karjalan hyvinvointialue oli jo maksanut naiselle haittakorvauksena 4 897 euroa.
Syyttäjä vaati hyvinvointialueen tuomitsemista työturvallisuusrikoksesta 30 000 euron sakkoon.
Vuoden 2023 alussa aloittanut hyvinvointialue ei käräjäoikeuden näkemyksen mukaan kanna tässä tapauksessa rikosvastuuta kuntayhtymän ajan laiminlyönneistä.
Oikeus on hylännyt yhteisösakkovaatimuksen.
Käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen. Siitä voi valittaa Itä-Suomen hovioikeuteen.