søndag, juni 1, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Kunnanvaltuutettua puukotettu Nurmi­järvellä – näin kollega kommentoi tapausta

Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tapon yrityksenä.

Noora Knapp, Salli Hakala

Poliisi tutkii tapon yritystä Nurmijärvellä.

Poliisi sai torstaina 22. toukokuuta noin kello 17.45 ilmoituksen epäillystä väkivalta­rikoksesta Nurmijärvellä Keskustiellä.

Hätäkeskukseen tulleen tiedon mukaan yhtä ihmistä oli puukotettu. Paikalle saapui useita poliisipartioita selvittämään tilannetta. Alustavien tietojen mukaan yhden ihmisen epäillään puukottaneen toista.

IS:n tietojen mukaan puukotuksen uhri on Nurmijärven kunnanvaltuutettu.

Kunnanvaltuutetun kollega vahvistaa asian IS:lle. Hänen mukaansa kunnanvaltuutettu sai välikohtauksessa vain ”pintanaarmun”. Kollegan mukaan teko ei ollut poliittisesti motivoitunut.

Iltalehden mukaan myös poliisin johtokeskuksesta kerrotaan, että tämänhetkisten alustavien tietojen mukaan teon motiivi ei ollut poliittinen.

Uhrin taustasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Tilanteessa loukkaantunut valtuutettu on toimitettu sairaalahoitoon. Poliisi on ottanut yhden ihmisen kiinni tapahtuneeseen liittyen.

Paikalla ollut silminnäkijä kertoo IS:lle, että epäillyn kiinniotto sujui rauhallisesti, eikä hän vaikuttanut tekevän lainkaan vastarintaa.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Poliisi tutkii tapausta tällä hetkellä tapon yrityksenä, mutta rikosnimikkeet voivat muuttua esitutkinnan aikana.

Artikkelia täydennetty kauttaaltaan 22.5. klo. 22.25.

Populære artikler