Aikuisten tietokirjalainaus laski hienoisesti.
Jari Paavonheimo STT
Kirjastojen kirjalainaus kasvoi tuoreiden toimintatilastojen mukaan viime vuonna noin neljä prosenttia toissa vuodesta. Kasvu selittyy lastenkirjallisuuden lainauksen nousukiidolla.
Lastenkirjallisuuden lainauksessa tehtiin jo kolmantena vuonna peräkkäin ennätys. Lainoja oli viime vuonna 38 miljoonaa. Myös lastenkirjallisuuden hankintamäärät ovat kirjastoissa nousseet.
Aikuisten kaunokirjallisuuden lainaus on puolestaan pitkään, pienin notkahduksin, pysynyt noin 20 miljoonan lainan vuositasolla. Myös hankinnat ovat pitäneet pintansa.
Aikuisten tietokirjallisuuden lainaus oli sen sijaan hienoisessa reilun prosentin laskussa. Lainoja oli yhteensä runsaat 16 miljoonaa. Pudotus selittyy pitkään jatkuneella tietokirjahankintojen vähentymisellä.
Suomen kirjastoista tehtiin viime vuonna yhteensä noin 85 miljoonaa lainaa eli noin 15 lainaa henkeä kohti. Fyysisiä käyntejä oli lähes 51 miljoonaa eli keskimäärin yhdeksän käyntiä jokaiselle.
Järvenpäässä lastenkirjallisuuden lainaus kasvoi viime vuonna peräti noin viidenneksen. Kymmenessä vuodessa kasvua on ollut lähes 90 prosenttia.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Onnistumisen taustalla on päämäärätietoinen lukemaan innostaminen. Asian eteen on tehty hurjasti töitä kirjastossa, kouluissa ja varhaiskasvatuksessa. Panostamme siihen, että kynnys lainaamiselle ja lukemiselle olisi alhainen. Mietityillä täydennyshankinnoilla pidämme yllä kysyttyjen kirjojen hyvää saatavuutta, kertoo lasten ja nuorten palveluiden vastaava kirjastonhoitaja Sonja Belinskij Järvenpään kaupunginkirjastosta.
Kirjaston yhteistyö varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa on tiivistä. Perusopetuksen koulukirjastojen kehittäminen on keskitetty kaupunginkirjastolle.
Viime vuonna aikuisten tietokirjallisuuden kirjastohankinnat vähenivät koko maassa keskimäärin 14 prosenttia edellisvuodesta. Kymmenessä vuodessa vuosittainen hankintojen taso on vähentynyt runsaat 40 prosenttia.
Kokoelmasupistuksista huolimatta aikuisten tietokirjojen lainaus on vähentynyt vuodesta 2014 vain hieman yli 13 prosenttia.