Sexhibition-tapahtumassa vapaaehtoiset pääsevät esiintyjien kanssa lavalle.
Tällaisia esityksiä Sexhibition-messuilla nähtiin.
Kaapelitehtaalla perjantaina alkaneiden Sexhibition-messujen ensimmäistä esitystä ei ehdi kulua viittä minuuttiakaan, kun esiintyjä makaa jo lavalla alasti haarat levällään.
Esityksiä on kahdella lavalla tiuhaan tahtiin ja moneen makuun. Osa esityksistä on hulluttelevia, osassa on provokatiivisempi vire. Sexhibition-messut tunnetaan siitä, että lavalla voi nähdä lähes mitä vain lain sallimissa rajoissa.
Messuilla on myös oheisohjelmaa pikadeittailusta takakymppiin, jonka kerrotaan olevan Napakymppi Sexhibition-tyyliin.
Näytteilleasettajat myyvät paikalla erilaisia seksivarusteita, mutta myös esimerkiksi peniksen muotoisia kynttilöitä ja, ehkä hieman yllättäen, silmusalaattia.
Halukkaat voivat mennä piiskattavaksi erilliselle pisteelle – ja moni meneekin.
Yksi kokeilunhaluisista vapaaehtoisista on Antti. Hän kertoo tulleensa seksimessuille, koska viikonloppuna ei tuntunut olevan muutakaan tekemistä.
– Olen hieman ujo, joten aluksi arvelutti lähteä tänne yksin, Antti kertoo.
Rohkeus karttui kuitenkin nopeasti, sillä pian Antti huomasi olevansa piiskattavana.
– Huomasin, ettei siihen ollut kovin paljon jonoa, joten päätin uskaltautua.
Piiskaus sattui, mutta Antti uskoo kuitenkin pystyvänsä vielä istumaan. Pahin on todennäköisesti edessä vasta seuraavana päivänä, hän arvelee.
Väkimäärä lisääntyy nopeasti. Vain pari tuntia ovien aukeamisen jälkeen yleisössä on tiivis tunnelma ja esiintyjät saavat raikuvia aplodeja.
Päälavan, eli puuhalavan, lähettyvillä on suurin tungos. Lavan vasemmalla puolella on pöytä, jossa voi ilmoittautua vapaaehtoiseksi lava-avustajaksi esityksiin. Halukkaita riittää.
Lava-avustajat ovat monessa esityksessä keskeisessä roolissa. He saavat sylitansseja, hyväilevät esiintyjiä, ihmettelevät edessään heiluvia peniksiä ja pitelevät dildoja, joilla esiintyjät ratsastavat.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Esitykseen päästäkseen tulee täyttää suostumuslomake.
– Ennen esitystä käytiin läpi, mitä lavalla tapahtuu, kertoo Olli.
Olli osallistui esitykseen, jossa hänet istutettiin maski päässä penkille. Sylitanssin jälkeen esiintyjä laski Ollin housut nilkkoihin.
– Oli hauskaa, mutta esitys oli nopeasti ohi, Olli sanoo.
– Ja maskin läpi näkyi vähän huonommin kuin luulisi.
Muuten kokemus oli miehen mukaan positiivinen, ja hän voisi harkita osallistumista uudemmankin kerran, jos mahdollisuus tulisi. Ollin mukaan esiintyjä kävi valikoimassa hänet yleisöstä ja pyysi häntä avustajakseen.
– Kun pyydettiin niin pitihän se mennä.
Sexhibition on kohuttu tapahtuma, ja sen ymmärtää. Seksi kiinnostaa.
Messujen yleisilme ei kuitenkaan juuri eroa muista yleisötapahtumista. Ihmiset vertailevat seksileluja yhtä arkisesti kuin kahvilaatuja kahvimessuilla. Kaverukset rupattelevat niitä näitä pitsan ääressä.
Kävijöiden iät vaihtelevat noin kahdenkymmenen ja kuudenkymmenen ikävuoden välillä. Ihmiset ovat saapuneet paikalle pariskuntina ja kavereina tai yksin.
Tunnelma on vapautunut. Seksimessut ovat oma kuplansa. Ihmiset kertovat, etteivät halua puhua medialle – he voivat osallistua lavaesityksiin, sillä he eivät ole huolissaan kenestäkään messuvieraasta. Ulkomaailmalle kokemuksista on vaikeampi kertoa.
Messujen rento tunnelma välittyy myös esiintyjille.
– On upeaa esiintyä näin vapautuneelle ja itsensä ja seksin kanssa sinut olevalle yleisölle, esiintyjä hehkuttaa.