Suunniteltu ajomatka kannattaa osassa maata siirtää, jos mahdollista.
Marika Jegoroff
Ilmatieteen laitos varoittaa tiistaina huonosta ajokelistä maan etelä-ja länsiosassa sekä Kymenlaaksossa. Syynä on lumi- ja räntäsade.
Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin Pinja Rauhamäen mukaan Uudenmaan kohdalla lunta on tulossa suurimmillaan jopa seitsemän senttiä.
– Laajemmin tuolla alueella tulee yhdestä viiteen senttiä, kertoo Rauhamäki.
Lumirintama on saavuttanut jo maan lounaisosan ja osin pääkaupunkiseudun. Rintama liikkuu kohti pohjoista.
Rauhamäki neuvoo autolla liikkeelle lähteviä olemaan erityisen varovaisia.
– Jos mahdollista, niin omaa liikkumisajankohtaa voi siirtää vaikka myöhemmäksi.
Tiistaina sataa pääasiassa lunta, mutta keskiviikkona sade muuttuu etelässä jo vetisemmäksi ilman lauhtuessa.
Lumisade liikkuu pohjoisen suuntaan.
– Ajokelivaroitus on huomiselle voimassa Pohjois-Pohjanmaalle saakka. Huomenna varoitus ei koske Uuttamaata, Varsinais-Suomea ja Kanta- ja Päijät-Hämettä.
Rauhamäki arvioi, että lumi jää maahan pohjoisessa ainakin viikonloppuun asti, jolloin lämpötilat nousevat plussan puolelle.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Etelässä plusasteet puolestaan vievät lumet mennessään nopeammin.