Turistien esittämiin epäkohtiin voinee yhtyä moni suomalainenkin.
Suomessa eletään tällä hetkellä vuoden merkittävintä matkailusesonkia. Visit Finlandin mukaan kesäsesongin osuus koko vuoden matkailusta on runsas kolmannes.
Suomeen saapuvat turistit kehuvat usein muun muassa kaunista luontoa, puhdasta ilmaa ja ruuhkattomuutta.
Mutta mikä turisteja ärsyttää? Selvitimme asiaa Helsingin Senaatintorilla ja Kauppatorilla liikkeellä olleilta turisteilta.
Helteisenä tiistaipäivänä toreilla kohtaa erityisesti vain muutaman tunnin kaupungissa vierailevia turisteja. Heistä osa on saapunut kaupunkiin Baltian maita kiertävän risteilylaivan kyydissä.
Senaatintorin keskellä sijaitsevan Aleksanteri II -patsaan edustan portailla istuu saksalainen Manfred Mallmann. Häneltä löytyy heti mielipide huonoista asioista Suomessa ja Helsingissä.
– Oluen hinta esimerkiksi. Se on hyvin kallista.
Mallmann ei myöskään innostu useista tietyömaista kaupungissa.
– Monia teitä rakennetaan. Tilannetta voisi parantaa, jos teitä rakennettaisiin yksi kerrallaan eikä kaikkia samaan aikaan.
– Mutta siinä kaikki! Kaikki muut asiat ovat kauniita, Mallmann toteaa lopuksi.
Yhden yön Helsingissä yöpyneet liettualaiset Justina Simoliunaite ja Deividas Cesnauskis olivat samaa mieltä oluen korkeasta hinnasta.
– Oluen hinta on kalliimpi verrattuna Liettuaan, Simoliunaite kertoo.
Hinnat herättivät järkytystä myös Saksan Münchenistä Suomeen saapuneissa Julia ja Christine Höhenleiterissa.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Järkytyimme jäätelön hinnasta. Jäätelö on täällä viisi euroa ja Münchenissä maksamme kaksi euroa. Se on hyvin kallista, tämä asia voisi olla paremmin, Julia Höhenleiter kertoo.
Pohjoismakedonialainen Mila Zdravkovska oli liikkeellä Kauppatorin vilinässä. Usean muun turistin tapaan hän oli kaupungissa vain muutaman tunnin ajan eikä tuona aikana huomannut suurempia epäkohtia Helsingissä tai Suomessa yleisesti.
Hän oli kuitenkin ehtinyt kohdata monelle suomalaisellekin tutun vihollisen.
– Lokit hyökkäsivät kimppuuni, kun olin syömässä lohileipää laiturilla.
Zdravkovska pystyi jo kertomaan järkyttävästi kohtaamisestaan lokkien kanssa nauraen.
– Se oli traumaattista, erittäin traumaattista.
– Jouduin menemään takaisin kahvilaan ja hakemaan uuden leivän. Työntekijät kysyivät, miksi tulin näin nopeasti takaisin sisälle. He varmaan tiesivät miksi, koska he näkivät minun menevän ulos ja kaatuvan, kun lokit ottivat leivän minulta, Zdravkovska kuvailee.
Leivän hinta oli noin 5–6 euroa. Hänen mielestään hinta on hieman kalliimpi kuin monessa muussa maassa, mutta näin lyhyellä visiitillä hinta ei haittaa.
– Kun kyseessä on päiväreissu ja ainutkertainen vierailu Helsingissä, ei hintaa tule mietittyä. Se on kallista, mutta jos rahat loppuisivat, ajattelisin vain, että en syö päivällistä.