Poliisi otti epäillyn tekijän välittömästi kiinni tapahtumapaikan läheltä. Epäiltyjen tapon yritysten uhreja on kaikkiaan viisi. He ovat sukua toisilleen.
Meri Suominen
Itä-Suomen poliisi tutkii Kontiolahden Pyytivaarassa tapahtuneita tapon yrityksiä. Poliisi sai hätäkeskuksen kautta ilmoituksen torstaina 13. helmikuuta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta tehtävästä noin kello 20.30 aikaan.
Hätäkeskusilmoitusten mukaan useaa ihmistä oli vahingoitettu vierekkäisissä yksityisissä kiinteistöissä, jotka kuuluvat samaan pihapiiriin. Rikosten uhrit asuivat kyseisissä kiinteistöissä.
Poliisin saavuttua paikalle kohteesta löytyi neljä loukkaantunutta henkilöä: 1970-luvulla syntynyt aviopari sekä 1940-luvulla syntyneet mies ja nainen. Poliisi epäilee, että loukkaantuneita oli vahingoitettu teräaseella.
Lisäksi paikalla oli viides, 2000-luvulla syntynyt miesuhri, joka ei tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Petri Tirrosen mukaan saanut tilanteessa vammoja. Nuorin uhri asui Tirrosen mukaan 1970-luvulla syntyneen avioparin kanssa.
– Hän on päässyt tavallaan karkuun, tutkinnanjohtaja avaa.
Kaikki uhrit ovat sukua toisilleen. Tirrosen mukaan epäilty tekijä ja nuorin uhri olivat tuttavia keskenään.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Epäilty ja uhrit eivät ole sukua keskenään.
Poliisi otti epäillyn tekijän, 2000-luvun alussa syntyneen miehen, välittömästi kiinni tapahtumapaikan läheisyydestä. Mies vangittiin jo perjantaina 14. helmikuuta käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin viidestä tapon yrityksestä epäiltynä.
Uhrit toimitettiin torstaina tapahtumapaikalta sairaalahoitoon. Ainakin kolme heistä on Tirrosen mukaan yhä sairaalassa.
– Kolmella uhrilla on vakavat vammat ja ainakin kahden vammoja voi pitää suhteellisen kriittisinä.
Osaa uhreista on päästy jo puhuttamaan ja kuulustelemaankin. Myös epäiltyä on jo kuulusteltu kertaalleen.
Tapahtumapaikalla on ollut useita poliisin partioita.
Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa tekemällä taktista ja teknistä tutkintaa.
Pyytivaara sijaitsee noin 20 kilometriä Joensuusta.
Uutista päivitetty tutkinnanjohtajan haastattelulla 14.2. kello 16.48.