Niinistön mukaan Trump voi suhtautua muihin Euroopan maihin eri tavalla kuin Suomeen.
Suomen ja Yhdysvaltain suhteiden kannalta sillä, kenet valitaan Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi, ei ole kovin suurta vaikutusta, presidentti Sauli Niinistö sanoo Hufvudstadsbladetin haastattelussa.
Niinistö ei näe, että kumpikaan ehdokkaista asettaisi erityistä riskiä maiden välisille suorille suhteille. Eroa saattaa kuitenkin olla siinä, miten valittu presidentti suhtautuu Eurooppaan ja Natoon.
Tätä kautta presidenttivalinnalla voi olla vaikutuksia myös Suomeen.
– Asiasta on spekuloitu paljon.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen on pyytänyt Niinistöä kirjoittamaan raportin Euroopan kriisivalmiudesta ja -varautumisesta. Raporttia tehdessään Niinistö on ollut yhteydessä sekä demokraatteihin että republikaaneihin.
– Republikaanien ja demokraattien suhtautumisessa Natoon ei näytä olevan mitään kovin merkittävää eroa, Niinistö sanoo.
– Molemmat olettavat, että Eurooppa täyttää velvollisuutensa. Se on aivan oikein ajateltu.
Niinistö huomauttaa kuitenkin, että demokraatit ovat sitoutuneet Natoon pitkäaikaisesti.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– En sano, että suhtautuminen olisi muualla epävakaata, mutta demokraattien kannatus on vankkaa. Donald Trump voi suhtautua muihin Euroopan maihin eri tavalla kuin Suomeen.
Demokraattipuolue ja Kamala Harris ovat Niinistön mukaan hyvin tietoisia Suomen sotilaallisesta valmiudesta.
– Joe Biden toisti usein Barack Obaman lausuntoa, jonka mukaan ongelmia ei olisi, jos asiat olisivat Pohjoismaiden käsissä. Tästä on muodostunut jo perinne, ja sama ajattelutapa lienee periytynyt myös Harrisille, Niinistö sanoo.
– Se tarkoittaisi läheistä suhdetta Pohjoismaihin.