Romutettu kalusto on huomattavan arvokasta.
Poliisi tutkii Keski-Suomessa hämmentävää rikosta, kun Keuruulla sijaitsevasta Haapamäen höyryveturipuistossa on romutettu kalustoa ilman lupaa. Rikoskomisario Kari Aaltio Sisä-Suomen poliisista vahvistaa, että asiassa on käynnistetty rikostutkinta.
Tutkinta kohdistuu kahteen raitiovaunuun ja kahteen höyryveturiin.
– Raitiovaunut on ilmeisesti ehditty purkaa. Vetureista toinen on purettu ja toista on alettu purkaa.
Niiden purkamiseen ei ollut omistajien lupaa.
Veturit omistaa VR. Asiasta uutisoi ensin Suur-Keuruu.
Poliisi tutkii tällä hetkellä tapausta törkeänä kavalluksena. Rikostutkinta alkoi sen jälkeen, kun poliisi oli pyydetty höyryveturipuistoon. Poliisi kirjasi rikosilmoituksen itse.
– Rikosnimikkeet saattavat tarkentua tutkinnan edetessä, Aaltio kertoo.
Hän sanoo, että luultavasti toiseksi epäillyksi rikosnimikkeeksi tulee ainakin törkeä vahingonteko.
Hän ei ota tässä vaiheessa tutkintaa ota kantaa siihen, ketä rikoksista epäillään tai kuinka paljon epäiltyjä on. Poliisi selvittää muun muassa kaluston omistussuhteita, kerää materiaalia ja tekee kuulusteluja.
Aaltio sanoo, että raitiovaunujen ja vetureiden arvon määrittäminen on merkittävä osa tutkimusta, koska ne ovat huomattavan arvokkaita. Hänen mukaansa romurautana yhden veturin arvo olisi noin 20 000 euroa.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Tiedossani on, että veturin pelkkä akseli on maksanut 100 000 euroa. Yhdessä veturissa on neljä akselia.
Suomen Rautatiemuseon johtaja Tiina Lehtinen sai tiedon kaluston romuttamisesta paikallisilta veturiharrastajilta. Lehtinen ilmoitti asiasta VR:lle. VR:n rahoitus- ja riskienhallintajohtaja Janne Runsamo kommentoi asiaa Suur-Keuruulle.
– Edellytimme, että luvaton toiminta keskeytetään välittömästi.
Lehti kertoo, että VR on neuvotellut veturien omistuksesta, mutta neuvottelut ovat edelleen kesken. VR ei ole antanut lupaa kaluston hävittämiseen.
Haapamäen höyryveturipuiston yrittäjät kertovat Suur-Keuruulle, että olivat romuttaneet huonokuntoista kalustoa, jonka he omistavat.
Rautatiemuseon johtaja Lehtisen käsityksen mukaan kumpikin vetureista on raskas höyryveturi Tr1 eli niin sanottu Risto.
– Ainakin toinen on. Käsittääkseni molemmat. Tosin teknisesti ne ovat vähän erilaisia.
Lehtinen kertoo, että Haapamäen höyryveturipuiston Risto-veturit eivät ole ainutlaatuisia. Ne ovat puistossa lähinnä varaosina edelleen käytössä oleville vetureille. Suomessa kaikkia varaosia vetureihin ei enää voi valmistaa.
– Alkuperäisyys on museojunaliikenteessä arvo sinänsä.
Esimerkiksi akseleja Risto-vetureihin ei Suomessa valmisteta.
Tr1-höyryvetureja valmistettiin vuosina 1940–1957.