Koiralle etsitään nyt uutta kotia ja omistajaa.
Kristian Saine
Satoja kilometrejä Kaakkois-Suomessa seikkaillut kulkukoira Ransu on päässyt majailemaan väliaikaiseen kotiin Kuopioon.
– Ransu voi tällä hetkellä hyvin. Hän on saanut lisää painoa ja hän elää kotikoirana kahden kissan ja toisen koiran kaverina, eikä ole mitään ongelmaa, kertoo Jaana Pirskanen kadonneiden lemmikkien etsintään erikoistuneesta Tassutiimi-yhdistyksestä.
Ransu-koira nousi valtakunnan tietoisuuteen joulukuussa, jolloin takkuturkkisen ja isohkon koiran kerrottiin jolkotelleen Kaakkois-Suomessa vapaana jo kuukausien ajan.
Koiran omistajasta ei ole tietoa, mutta etsintöihin osallistuneet nimesivät karvakuonon Ransuksi.
Koira saatiin kiinni 12. tammikuuta Lappeenrannan liepeiltä Kasukkalan kylän alueelta. Se oli löytyessään surkeassa kunnossa ja aliravittu.
Pirskasen mukaan eläinlääkäri on kerennyt tarkastamaan Ransun ja todennut tämän terveeksi. Ransu on saanut jo myös kaikki Suomessa vaadittavat rokotukset.
Ransu-koiran kiinniottanut Tassutiimi-yhdistys julkaisi koiran kiinniotosta kertovan videon myös Facebookissa.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Videota on tykätty ja kommentoitu vilkkaasti. Moni sanoi liikuttuneensa koiran pelastusoperaatiosta ja kiitteli vuolaasti järjestöä sen kovasta työstä.
Ennen löytymistään Ransu-koirasta tehtiin lukuisia havaintoja eri puolilla Kaakkois-Suomea muun muassa Kouvolassa, Mäntyharjulla ja Lappeenrannassa. Ransu kerkesi Tassutiimin arvion mukaan vaeltamaan alueella yli 1 000 kilometriä.
Pirskasen mukaan Ransu on toistaiseksi ollut väliaikaisessa kodissaan Kuopiossa. Koiran alkuperäisestä lähtöpaikasta tai omistajasta ei ole saatu mitään tietoa.
– Hänellä on suomalainen siru, jonka avulla ei valitettavasti ole löytynyt omistajaa. Sirua ei ole rekisteröity mihinkään Suomessa.
Pirskasen mukaan Ransun mahdollista omistajaa ei ole lain mukaisen 15 vuorokauden ajan sisällä löytynyt. Näin ollen koiralle ruvetaan seuraavaksi etsimään uutta kotia ja omistajaa.