søndag, juli 13, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Runsaat sateet vyöryvät Suomeen – kaakkoon sadevaroitus

Pitkäkestoinen sade voi aiheuttaa tulvia.

STT

Tänään tiistaina Suomeen saapuu runsaita sateita. Etelästä saapuva sadealue liikkuu päivän aikana Etelä- ja Itä-Suomen ylle, kertoi Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Jani Sorsa STT:lle maanantai-illalla.

Osaan Kaakkois-Suomen maakuntia on annettu sadevaroitus. Päivän aikana voi sadekertymä olla 50 millimetriä, mikä voi aiheuttaa tulvia.

– Sateet eivät ole kovin rankkoja missään vaiheessa, mutta ne ovat niin pitkäkestoisia, että päivän kuluessa voi ehtiä kertymään aikamoinen summa, Sorsa kertoo.

Päivä alkaa poutaantua iltapäivän aikana Etelä-Suomessa, mutta idässä sade voi kestää koko päivän.

Tiistain päivälämpötilat sateisimmilla alueilla Itä- ja Kaakkois-Suomessa ovat alle 15 asteessa. Länsi- ja Keski-Suomessa ollaan noin 20 asteessa, Lapissa 13 ja 20 asteen välillä. Etelä-Suomen aurinkoisilla alueilla päästään lähelle 20 astetta.

Keskiviikkona sää poutaantuu koko maassa. Idässä ja pohjoisessa voi olla vielä pilvistä, mutta etelässä ja lännessä voi olla laajojakin aurinkoisempia alueita.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Populære artikler