Lumipyry on aiheuttanut liikennekolareita.
Marika Jegoroff
Pöllyävä lumipyry koettelee perjantaina erityisesti Etelä-Suomea ja se on näkynyt myös liikenneonnettomuuksien määrässä.
Forecan päivystävä meteorologi Anna Latvala kertoo, että puolenpäivän jälkeen etelästä tullut pyry yltää jo paikoin Hämeenlinnan pohjoispuolelle.
Se liikkuu vielä vähän pohjoisemmaksi, mutta jää Vaasan ja Ilomantsin linjan eteläpuolelle, kertoo Latvala.
– Isompi pyry on Etelä-Suomen juttu.
Lunta voi sataa etelässä kahden päivän mittaan enimmillään jopa yli 20 senttimetriä, kerrotaan Forecan blogissa.
Kaikista lumisateisimmilla alueilla ajokeliä voi sanoa jo erittäin huonoksi, kertoo Latvala. Huonoin ajokeli on etelässä.
Latvalan mukaan sadetutkaa kannattaa seurata erityisesti silloin, jos on lähdössä pidemmälle ajomatkalle.
– Tämä pyry tulee tuulen kanssa ja se huonontaa entisestään ajokeliä, sillä se lennättää lunta auton tuulilasiin. Sen lisäksi avoimilla kohdilla tuuli voi päästä työntämään lunta tielle kinoksiksi.
Kylmä koillistuuli puhaltaa maan etelä-ja keskiosassa ja on varsinkin etelässä puuskaista. Puuskat ovat Latvalan mukaan 10–15 metriä sekunnissa perjantain aikana.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Eteläisillä merialueilla tuuli voi voimistua myrskylukemiin asti.
Poliisille on ilmoitettu torstai-iltapäivän ja perjantai-iltapäivän välisenä aikana kuudesta kolarista Kaakkois-Suomen alueella.
Kolme autoilijaa on suistunut tieltä ja yksi autoilija on ajanut autolla penkkaan. Viides kolari tapahtui, kun kuljettaja ei nähnyt toista autoa lumivallin takaa. Yksi kolareista oli peurakolari.
Poliisi muistuttaa tavallista rauhallisemmasta ajotavasta, reippaista turvaväleistä ja turvallisesta tilannenopeudesta.
Maan keskiosassa lumisateita ei ole tai ne jäävät heikommiksi.
Sateet jatkuvat myös lauantaina, mutta hissukseen päivän edetessä ne alkavat painottua Kaakkois-Suomeen. Lauantai-iltana ja sunnuntaiyönä pitäisikin sataa enää paikoitellen kaakossa ja sunnuntaiaamuksi sateet väistyvät pois, kertoo Latvala.
Lauantain aikana puuskat ovat vielä 10–15 metriä sekunnissa, mutta sunnuntaina ne heikkenevät, Latvala kertoo.
Ensi viikolla sää lauhtuu. Lämpötilat voivat nousta osassa maata ajoittain yli 5 plusasteeseen. Myös vettä voi sataa jopa Lapissa saakka, kerrotaan Forecan blogissa.