Kahta henkilöä ammuttiin ja heidät vietiin sairaalaan.
Mikko Vesa, Elli Suutari
Hattulassa tapahtui sunnuntai-iltana epäilty väkivaltarikos. Poliisin mukaan kahta henkilöä ammuttiin. Heidät vietiin sairaalahoitoon.
Poliisi tutkii tapausta alustavasti kahtena murhan yrityksenä. Rikosnimikkeet voivat muuttua tai täydentyä esitutkinnan edetessä.
Poliisi sai hälytyksen ampumavälikohtauksesta noin kello 19.15. Poliisi kertoo ottaneensa useita henkilöitä kiinni. Heidän osallisuuttaan asiaan selvitetään.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan poliisioperaatio tapahtui Takajärventiellä, joka on Hattulassa Kosken kylän läpi kulkeva maalaistie. Poliisi sulki tien liikenteeltä.
Lähistön asukkaat olivat kuulleet laukauksen ääniä.
Poliisi oli edelleen iltakymmenen jälkeen paikalla Takajärventiellä. Poliisi on kertonut jatkavansa taktista ja teknistä tutkintaa.
Iltalehden haastattelema silminnäkijä näki sunnuntai-iltana Takajärventiellä keskellä risteystä tyhjän henkilöauton, jonka ikkunassa oli useita luodinreikiä.
Hän näki myös maassa aseen ja maassa lojuvia vaatteita.
Poliisin tämän hetkisten tietojen mukaan tilanne ei aiheuttanut vaaraa sivullisille.
Click here to preview your posts with PRO themes ››