Tulipalo oli syttynyt hampurilaisravintolan keittiössä.
Juulia Hakulinen
Jyväskylässä kauppakeskus Kolmikulmalla syttyi pieni tulipalo myöhään tiistai-iltana.
Keski-Suomen pelastuslaitos tiedottaa, että se sai tiedon automaattisen paloilmoittimen tekemästä palohälytyksestä kauppakeskukselle kello 22.17.
– Kohteesta saatiin puhelinsoitto hätäkeskukseen, jonka mukaan kauppakeskuksen maatasolla on näkyvää savua. Tiedon perusteella hätäkeskus muutti hälytyksen suureksi rakennuspaloksi ja hälytti lisää yksiköitä, pelastuslaitoksen tiedotteessa kerrotaan.
Tiedotteen mukaan pelastuslaitoksen yksiköt löysivät nopeasti palokohteen, joka oli Naughty Brgr -ravintolan keittiössä, astianpesukoneen alapuolella. Naughty Brgr on julkkiskokki Akseli Herlevin perustama hampurilaisravintolaketju.
– Palo ei levinnyt rakenteisiin, pelastuslaitoksen tiedotteessa kerrotaan.
Pelastuslaitoksen mukaan ihmiset toimivat tilanteessa esimerkillisesti ja poistuivat kauppakeskuksesta palohälytyksen alettua soimaan. Ihmisiä kauppakeskuksessa oli palohälytyksen aikaan arviolta noin 50 henkilöä.
– Pelastuslaitoksen tiedon mukaan kukaan ei altistunut savulle.