Ilta-Sanomat jatkaa Suomen suurimpana uutismediana, ilmenee perjantaina julkistetuista Kansallisen mediatutkimuksen (KMT) luvuista.
Ilta-Sanomat tavoittaa viikoittain IS.fi:n ja painetun lehden kautta 2 965 000 lukijaa. IS:n päivätavoittavuus netissä ja painetussa lehdessä on 2 118 000 lukijaa.
– Meille nämä luvut kertovat lukijoiden luottamuksesta, mikä on hieno asia. Isona valtakunnallisena ja valtaosin maksuttomana uutissivustona olemme monelle suomalaiselle media, josta he uutisensa saavat. Se tarkoittaa myös isoa vastuuta ja yleisön odotuksia. Pyrimmekin palvelemaan lukijoitamme koko ajan paremmin, kertoo Ilta-Sanomien vastaava päätoimittaja Johanna Lahti.
Ilta-Sanomat on lähes kaikilla KMT:n mittareilla tarkasteltuna Suomen suurin uutismedia. Esimerkiksi Iltalehden viikkotavoittavuus painetun lehden ja verkkosivuston kautta on 2 907 000 lukijaa, päivätavoittavuus 2 006 000 lukijaa.
Myös nettiyleisöjä mittaavan FIAM:n mukaan Ilta-Sanomat on ykkönen, kun tarkastellaan käyntien ja sivunäyttöjen määrää. Tänä vuonna lukijat ovat käyneet IS.fi:ssä keskimäärin noin 44,7 miljoonaa kertaa viikossa. Iltalehdessä vierailtiin noin 37,7 miljoonaa kertaa viikossa. IS.fi:ssä sivunäyttöjä kertyi keskimäärin 201,6 miljoonaa viikossa, Iltalehdessä 172,3 miljoonaa.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Käynneissä ja sivulatauksissa olemme todella vahvoja. Kävijämme selvästi löytävät meiltä paljon mieleistään luettavaa ja katsottavaa, Johanna Lahti sanoo.
Ilta-Sanomien lukijat ovatkin hyvin sitoutuneita. Keskimäärin lukija on vieraillut tänä vuonna IS.fi:ssä yli 16 kertaa viikossa.
Niin sanotussa reachissa eli verkon tavoittavuudessa tilanne on ollut tänä vuonna erittäin tasainen. FIAM:n mukaan Ilta-Sanomat on tavoittanut viikossa keskimäärin noin 2 728 500 lukijaa, Iltalehti 2 767 400 lukijaa.