onsdag, marts 19, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Viertolan kouluampujan tappolistalla oli 15 nimeä

Poliisin mukaan tutkinnassa ei tullut ilmi, että ampumisen uhrit olisivat millään lailla kiusanneet poikaa.

Viertolan 12-vuotiaan kouluampujan laatimalla nimilistalla oli 15 nimeä. Nimilistalla olleet henkilöt olivat kaikki samalla luokalla ampujan kanssa, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Särkkä.

Ampuja kertoi kuulusteluissa, että hänen aikomuksenaan oli ampua useampiakin henkilöitä, joita hän oli nimennyt laatimassaan listassa syrjijöiksi ja nimittelijöiksi.

Särkän mukaan luokassa ampuja oli havainnut vain kolme nimilistalla olleista henkilöistä. Ampuja ampui luokassa neljä laukausta, joista kolme osui ihmisiin. Hän ampui siis jokaista uhriaan kerran.

Särkän mukaan ampuja oli kokenut tulleensa kiusatuksi sekä edellisessä koulussaan että Viertolan koulussa. Tutkinnassa ei tullut kuitenkaan ilmi, että ampumisen uhrit olisivat millään lailla kiusanneet poikaa, vaikka heidän nimensä olivat pojan listalla.

Särkän mukaan ampuja oli ollut kiinnostunut kouluampumisista noin vuoden ajan ennen ampumista. Kiinnostus oli selvästi lisääntynyt vuoden 2024 alusta alkaen. Erityisesti poika oli ollut kiinnostunut Kauhavan ja Jokelan koulusurmista.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Uutinen päivittyy.

Viertolan kouluampuminen

  • 12-vuotias poika saapui kouluun aseen kanssa ja ampui luokkatovereitaan hieman yhdeksän jälkeen aamulla 2. huhtikuuta 2024.

  • Luokkahuoneessa poika ampui kolmea oppilasta, joista yksi, 12-vuotias poika kuoli. Kaksi samanikäistä tyttöä vietiin vakavasti loukkaantuneina sairaalaan.

  • Poika ehti olla luokassa vain 1–2 minuuttia, kun opettaja sai puhuttua hänet lähtemään ulos luokasta. Poika otettiin noin tuntia myöhemmin kiinni Helsingin Siltamäessä.

  • Toinen tytöistä kotiutui sairaalasta noin viikko tapahtuneen jälkeen. Toinen loukkaantuneista tytöistä pääsi sairaalasta vasta kuluvana syksynä.

  • Kouluampuja on kertonut poliisille suunnitelleensa tekoa viikkoja.

  • Tekoa edeltäneenä pääsiäisviikonloppuna hän otti aseen, .22 kaliiperin revolverin lähisukulaisensa lukitusta asekaapista luvatta käyttöönsä.

  • Poliisi on tutkinut asiaa muiden muassa murhana ja kahtena murhan yrityksenä.

  • Asia ei etene esitutkinnasta syyteharkintaan, koska ampuja ei ole ikänsä vuoksi vielä rikosoikeudellisesti vastuussa teoistaan.

Populære artikler