onsdag, april 30, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Jättilastissa oleva öljy­tankkeri vaarassa Suomen­lahdella – Suomen lentokoneet ilmaan

Tankkerin miehistö on evakuoitu rantaan.

Öljytankkeri Koala on vaurioitunut Laukaansuun sataman edustalla.Elina Ranta, Annika Hytönen, Arja Paananen, STT

Öljytankkeri on vaurioitunut Venäjällä Laukaansuun edustalla Itämerellä.

Fontanka kertoi ensin, että alus olisi uppoamassa, mutta viranomaisten mukaan vaaraa uppoamisesta ei kuitenkaan ole. Tiedot aluksen mahdollisen uppoamisen tilasta tai vaarasta ovat olleet ristiriitaisia.

Koala-nimisen 274-metrisen tankkerin miehistö on evakuoitu rantaan.

Leningradin alueen kuvernööri Aleksandr Drozdenko on sanonut Telegramissa, että aluksella oli ”tekninen tapahtuma”, joka johti onnettomuuteen. Konehuoneessa tapahtui alustavien tietojen mukaan räjähdys, kun päämoottoria valmisteltiin käynnistämistä varten.

Venäläismedian mukaan aluksella on 130 000 tonnia polttoöljyä. Drozdenkon mukaan öljyvuodon riskiä ei kuitenkaan ole.

Viron yleisradioyhtiö ERR:n lähteiden mukaan aluksessa oli 24 henkilöä, joista neljä oli venäläisiä, kahdeksan georgialaisia ja kaksitoista indonesialaisia.

Suomenlahden merivartiostosta kerrotaan Ilta-Sanomille, että merivartiostolle on tullut tieto asiasta venäläismedioiden kautta.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

– Mitään vahvistettua tietoa ei ole tässä kohtaa vielä saatu. Me tietysti yritämme viranomais­kanavia pitkin saada lisätietoa ja varmistus siitä tapahtumasta, merivartiosta sanotaan.

Suomessa asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Populære artikler