Kaksi ihmistä kuollut. Poliisi epäilee henkirikosta. Tulipalosta levisi runsaasti savua.
IS – STT
Helsingin Pirkkolassa Petaksentien tulipalossa on kuollut kaksi ihmistä, kertoo Helsingin kaupungin pelastuslaitos viestipalvelu X:ssä.
Pelastuslaitos tiedotti noin puoli yhdentoista aikaan illalla, että palo ei aiheuta enää vaaraa muille. Noin kolmen aikaan aamuyöllä palo oli saatu sammutettua.
– Sammutustoiminta Petaksentiellä päättynyt. Jälkivartiointia jatketaan aamuun asti pelastuslaitoksen toimesta. Pelastuslaitoksella ei enempää tiedotettavaa asiasta, Helsingin pelastuslaitos tiedotti X:ssä.
Aiemmin palomestari oli kertonut STT:lle, että savusukeltajat saivat tuotua yhden ihmisen palavasta talosta, mutta tämän henkeä ei kyetty pelastamaan. Palomestari kertoi, että rakennus on ilmiliekeissä.
Poliisi tiedottaa saaneensa ilmoituksen epäillystä pahoinpitelystä Petaksentiellä. Poliisipartioiden saavuttua paikalle tehtäväosoitteessa oli runsaasti savua ja omakotitalo paloi. Pelastuslaitos saapui nopeasti paikalle sammuttamaan tulipaloa.
Poliisi ja pelastuslaitos löysivät omakotitalosta kaksi vainajaa. Tämänhetkisten tietojen mukaan tulipaloa on syytä epäillä tahallaan sytytetyksi ja asiassa on syytä epäillä henkirikosta, poliisi kertoo. Omakotitalo on vaurioitunut pahoin tulipalossa.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Poliisi ei kommentoinut tarkemmin vainajien kuolinsyitä. Poliisi jatkaa asian tutkintaa muun muassa teknisellä tutkinnalla.
Tulipalosta muodostui runsaasti savua ympäristöön. Pelastuslaitos kehotti ihmisiä sulkemaan ilmastoinnin ja ikkunat Petaksentien läheisyydessä.
Tulipalo eteni omakotitalon rakenteisiin, joita sammutettiin edelleen kello 22:n jälkeen. Varoitus savuvaarasta peruttiin ennen yhtätoista illalla.
Hätäkeskus sai hälytyksen rakennuspalosta noin kello 19.30.