Maanantaina lappilaiskentällä riitti vilskettä.
Pasi Lapinkangas
Rovaniemen lentokentällä kahden päivän ajan vallinnut lentokaaos on ohi.
Lentoasemayhtiö Finavia kertoi Ilta-Sanomille maanantai-iltana, että maanantain aikana kaikki loputkin korvaavaa lentoa odottaneet matkustajat saadaan matkaan.
– Tällä hetkellä Rovaniemen lentoasemalla on käynnissä normaali, vilkas talvikauden matkustuspäivä, eikä siellä ole enää viikonlopulta lentojaan odottavia matkustajia, Pia Fast Finavian viestinnästä vastasi sähköpostitse iltakahdeksan aikaan.
Maanantaina Lapin suurimman kaupungin kentältä nousi kuusi lentoa, jotka viikonloppuna mellastanut Hannes-myrsky oli perunut.
– Rovaniemellä lauantailta siirtyi eteenpäin kaikkiaan 20 lentoa. Kyseessä oli joulukuun vilkkain matkustuspäivä, Fast toteaa sähköpostivastauksessaan.
Fastin mukaan yksittäisiä matkustajia voi olla vaihtanut paluumatkansa eri reiteille tai majoittua edelleen Rovaniemellä.
– Mutta muutoin viikonlopun matkustajat on saatu eteenpäin.
Lue lisää:
Sadat ja sadat matkustajat jäivät jumiin Rovaniemen lentoasemalle, kun myräkkä sulki viikonloppuna kentän ja vaikean sään takia lentoja peruttiin roppakaupalla.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Finavian mukaan lappilaiskentällä oli matkustajia jopa kahdeltakymmeneltä lauantaina siirtyneeltä lennolta.
Lentoasemayhtiö arvioi aiemmin maanantaina, että Rovaniemellä oli odottamassa yhä lähes tuhat matkustajaa siirtyneiltä lennoilta. Pisimmillään korvaavaa lentoa odoteltiin siis kaksi yötä lauantailta maanantaille.


