fredag, januar 16, 2026

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Meteorologilta vakava varoitus

Tapaninpäivän ajokelistä ennustetaan hyvää. Myrsky iskee lauantaina.

Tältä näyttää joulupäivän sää. Videolla myös lähipäivien ennuste.Video: ForecaJoel Tiessalo

Tapaninpäivänä joulunvietosta palaavat saavat nauttia hyvästä ajokelistä, sillä perjantaille ennustetaan koko maahan poutaista säätä.

Lämpötilat ovat tapaninpäivänä maan etelä- ja länsiosassa 1–3 astetta plussan puolella, Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Idoko kertoo. Lämpimämpää voi olla alueilla, joilla on matalaa pilveä.

Maan itäosissa ja Etelä- ja Keski-Lapissa lämpötilat ovat nollan molemmin puolin, Pohjois-Lapissa hieman plussan puolella.

Joulupäivää on vietetty tuulisessa säässä, ja lauantain ennustetaan olevan erittäin tuulinen. Tapaninpäivänä tuulen nopeus pysyy kuitenkin Idokon mukaan kohtalaisena. Varoituskartta helottaa vihreänä, eikä maa-alueille ole annettu varoituksia.

Ajo-olosuhteet voivat siis olla tapaninpäivänä hyvät, Idoko summaa.

Paluuliikenteen ruuhkaisimmaksi päiväksi ennustetaan lauantaita. Samana päivänä voimakkaan talvimyrskyn ennustetaan iskevän Suomeen.

Idoko varoittaa, että jos hän itse olisi länsirannikolla, saattaisi hän lähteä liikenteeseen lauantain sijaan perjantaina, jotta pääsisi myrskyn alta pois.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Lauantaina on Idokon mukaan luvassa kovia myrskypuuskia maan länsiosassa, etenkin rannikon läheisyydessä. Paluuliikenteeseen lähtevien on syytä varautua heikkoon ajokeliin.

– Voisi olla fiksumpi lähteä jo perjantain puolella, Idoko varoittaa.

Lauantaina maan pohjoispuolelta saapuva matalapaine tuo mukanaan voimakkaan sadealueen Kainuusta Lappiin ulottuvalla alueella, jossa sataa lunta jonkin verran.

Tuuli alkaa Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan voimistumaan jo aamuyön tunteina. Lauantai-aamuna tuuli voi olla jo erittäin voimakasta. Tilanteen odotetaan jatkuvan sunnuntain puolelle asti.

Forecan jouluaattona julkaistun mukaan Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskus ECMWF ennustaa lauantaille hurjia lukemia.

Sen mukaan maan länsi- ja pohjoisosissa voi olla laajalti myrskypuuskia lauantai-iltana.

– Erityisesti länsirannikon tuntumassa puuskat voivat olla vaarallisen voimakkaita, lähes 30 m/s, blogissa varoitetaan.

Ennusteen mukaan puuskat siirtyvät sunnuntaiyön aikana kohti maan etelä- ja keskiosaa. Myrskyn odotetaan laantuvan sunnuntaina.

Populære artikler