Esitutkinnan perusteella Keskusrikospoliisi epäilee kahdeksaa henkilöä virkavelvollisuuden rikkomisesta.
Sellimurhaa käsiteltiin hovioikeudessa toisen tuomitun, Perttu Oskari Pyynösen osalta. Hovioikeus piti murhatuomion voimassa. Kia Kilpeläinen
Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Vantaan vankilan henkilökunnan virkarikosepäilyistä.
Esitutkinta liittyy tammikuussa 2022 Vantaan vankilan matkaselliosastolla tapahtuneeseen henkirikokseen.
Esitutkinnan perusteella Keskusrikospoliisi epäilee kahdeksaa henkilöä virkavelvollisuuden rikkomisesta. Heistä yhtä henkilöä epäillään lisäksi törkeästä pahoinpitelystä ja kolmea myös kuolemantuottamuksesta.
Pahoinpitelyn epäillään tapahtuneen niin sanottuna epävarsinaisena laiminlyöntirikoksena, eli epäillyllä olisi asemansa puolesta ollut erityinen velvollisuus estää rikos.
Esitutkinta liittyy laajempaan kokonaisuuteen, joka sai alkunsa, kun Vantaan vankilan matkaselliosastolla tapahtui henkirikos 27.1.2022.
Perttu Oskari Pyynönen ja Muye Abshir Diini riistivät seksuaalirikoksista tuomiota istuneen nuoren miehen hengen Vantaan vankilan matkaselliosastolla tammikuun 2022 lopulla. Uhria kidutettiin ja nöyryytettiin parin päivän ajan. Heidät tuomittiin elinkautisiin vankeusrangaistuksiin murhasta, ja heidän tuomionsa ovat lainvoimaisia.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Vankilan toimintaan liittyvässä tutkinnassa selvitettiin, onko virkavastuullisia vartijoita tai heidän esimiehiään syytä epäillä rikoksesta.

Keskusrikospoliisin (KRP) esitutkinnassa pyrittiin selvittämään laaja-alaisesti vartijoiden, rikosseuraamusesimiesten ja vankilan johdon toimia matkasellissä tapahtuneeseen henkirikokseen liittyen. Tutkinnan aikana on ollut kaiken kaikkiaan noin 20 epäiltyä.
– Vankeuslain mukaan vankeuden täytäntöönpanon tulee olla turvallista kaikille suljetun laitoksen sisällä oleville, niin vangeille kuin henkilökunnalle. Esitutkintaa on tehty perusteellisesti kokonaisuuden selvittämiseksi. Olemme kuulleet asiassa kymmeniä henkilöitä ja osaa heistä on kuultu useamman kerran, kertoo tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Kimmo Huhta-aho KRP:n tiedotteessa.


