Ilta-Sanomat selvitti Woltin perustajien ja ruokalähettien tulot.
Joonas Immonen
Ruokalähettiyhtiö Woltin perustaja Miki Kuusi, 36, oli jälleen Suomen kovatuloisin yli 80,6 miljoonan euron ansioillaan.
Näillä Kuusen vuosituloilla voisi palkata noin 2 240 Wolt-kuskia, jos heidän kuukausiansionsa olisivat 3 000 euroa eli 36 000 euroa vuodessa.
Kuusi tienasi viime vuonna noin 2 122-kertaisesti Wolt-kuskin palkan. Tähän päädytään, jos vertailussa käytetään ruokalähetti, Wolt Couriers ry:n puheenjohtajan Papy Nkundan ansiotuloja.
Wolt-kuski Nkunda tienasi verottajan mukaan viime vuonna reilut 38 000 euroa.

Muutkin Woltin perustajat pääsivät tänä vuonna kovatuloisimpien joukkoon.
Juhani Mykkänen tienasi reilut 10,1 miljoonaa euroa, Elias Aalto ”vain” 284 315 euroa, Oskari Pétas noin 467 000 euroa ja Lauri Andler noin 1,2 miljoonaa. Woltin perustajiin kuuluvan Mika Matikaisen tulot eivät julkisten verotietojen mukaan ylittäneet 120 000 euron rajaa.
Woltin toimitusjohtaja Marianne Vikkula, 33, tienasi viime vuonna noin 13,6 miljoonaa.
Wolt haluaa korostaa perustajiensa ja yhtiön maksamia veroja. Yhtiön mukaan neljä vuotta sitten tehty yrityskauppa on tuonut Suomeen 400 miljoonan euron verot. Kaupan myötä Wolt siirtyi yhdysvaltalaisen ruokalähettiyhtiön Doordashin omistukseen.
Veropäivän alla Wolt lähetti tiedotteen, jossa yhtiö ennakoi perustajiensa Miki Kuusen ja Juhani Mykkäsen sekä yhtiön toimitusjohtajan Marianne Vikkulan nousevan verolistojen kärkeen. Yhtiön mukaan verotuloja on luvassa myös ensi vuonna.
– Näistä suuri osa tulee osakekannustinohjelmasta maksettavista ansiotuloveroista. Kun kauppa toteutui Suomeen, maksettiin myös luovutusvoittoveroa ja varainsiirtoveroa. Verojen kokonaismäärä tulee riippumaan muun muassa DoorDashin osakkeen hintakehityksestä sekä siitä milloin kannustinohjelmaan kuuluvat henkilöt myyvät omistuksiaan, Wolt tiedotti.
Miki Kuusi itse maksoi viime vuonna tuloistaan hieman vajaa 40 miljoonaa euroa veroja.

Ennen Woltin myymistä Doordashille vuonna 2022 Woltin perustajien omistusosuudet jakaantuivat suurin piirtein niin, että Miki Kuusi omisti yhtiöstä noin 24 miljoonaa osaketta, Elias Aalto, Mika Matikainen ja Juhani Mykkänen noin 3,4 miljoonaa. Oskari Pétas omisti noin 5,5 miljoonaa osaketta ja Lauri Andler noin 7,4 miljoonaa osaketta.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Kaikista perustajista tuli myynnin jälkeen satumaisen rikkaita.
Kuusi tienasi vuonna 2022 yhteensä 79 miljoonaa euroa, joista valtaosa oli kaupasta toteutuneita pääomatuloja. Andler tienasi kaupoista 19 miljoonaa euroa, Pétas 14 miljoonaa euroa, Aalto 9,1 miljoonaa sekä Mykkänen ja Matikainen kummatkin noin 12 miljoonaa.
Kuusi oli myös vuonna 2023 Suomen eniten tienannut henkilö noin 60 miljoonaa euron tuloillaan. Kolmessa vuodessa Miki Kuusen tulot ovat siis yhteensä liki 220 miljoonaa euroa.

Kauppojen jälkeen pääomistaja Kuusi pysyi edelleen Woltin toimitusjohtajana, kunnes tänä syksynä Kuusi siirtyi lähettiyhtiön Deliveroon toimitusjohtajaksi Lontooseen. Järjestely tapahtui, kun Woltin nykyään omistava Doordash osti brittiläisyhtiön.

Muista perustajista Aalto tienaa Ylen mukaan elantonsa nykyisin sijoittamalla, Pétas taas on sijoittanut rahojaan start-up -yhtiöihin ja perustanut Way Technologies -yhtiön, joka toteutti keväällä 2,6 miljoonan euron rahoituskierroksen ”kaupallisen laivaston datainfrastruktuurin modernisointiin”. Matikainen taas toimii yrittäjänä graafisella alalla.

Lauri Andlerin elämästä tiedetään hyvin vähän, mutta Linkedinin mukaan Andler työskentelisi edelleen Woltilla. Juhani Mykkänen jätti Woltin reilu vuosi sitten. Toimittajataustainen Mykkänen tekee muun muassa podcastia Helsingin Sanomille.
Wolt on ollut viime vuosina julkisuudessa paitsi verojen myös lähettiensä työehtojen takia. Korkein hallinto-oikeus päätti toukokuussa, että ruokalähetit ovat Woltin työntekijöitä, eivät itsenäisiä yrittäjiä.
Wolt on pitänyt lähettejä itsenäisinä yrittäjinä. KHO kuitenkin linjasi, että vaikka työhön liittyy paljon itsenäiseen yrittämiseen liittyviä piirteitä, täyttyvät kaikki työsopimuslain mukaiset työsuhteen tunnusmerkit.
Wolt ilmoitti tyytymättömyytensä oikeuden päätökseen ja hakee ennakkopäätöksen purkua.
Myös ruokalähettien taukotilojen puute on puhuttanut. Helsingin Kaupunkiliikenne Oy kielsi hiljattain kuskien käyttämien sähkömopojen säilytyksen Helsingin Kaisaniemen pyöräparkissa. Parkki on ollut läheteille taukotila ja oleskelupaikka työpäivien aikana.
Wolt ei ole toistaiseksi tarjonnut itse kuljettajilleen taukotiloja, joissa voisi esimerkiksi käydä vessassa.


