torsdag, november 13, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Oikeus määräsi koiran tapettavaksi – 12-vuotias poika joutui kammottavaan tilanteeseen

Koira karkasi omistajaltaan kolmesti ja puri kahta ihmistä sekä yhtä koiraa. Omistaja väitti, että eläintä oli sittemmin koulutettu hyvin tuloksin.

Niko Ranta

Vaasan hovioikeus on määrännyt ihmisille vaarallisen, noin 60-kiloisen sekarotuisen koiran tapettavaksi.

Lopetuspäätöksen taustalla on koiran hyökkäykset kahden ihmisen ja yhden koiran kimppuun Pietarsaaressa vuosina 2022–2024. Koira on pitbullin, cane corson ja saksanpaimenkoiran risteytys.

Hovioikeus perustelee päätöstä tuoreessa ratkaisussaan.

– Koska koira on aiheuttanut toistuvasti vaaraa ihmisten turvallisuudelle, sen lopettaminen on sen vaarallisen käytöksen vuoksi perusteltua, hovioikeuden ratkaisussa kerrotaan.

– Koira on kahdessa tilanteessa yllättäen ja provosoimatta purrut ihmistä. Molemmilla kerroilla koiran purema on kohdistunut käteen ja jalkaan ja jälkimmäisessä tilanteessa vammojen hoito on vaatinut useita lääkärissäkäyntejä.

Ensin koira karkasi omistajaltaan ja hyökkäsi polkupyörällä ajaneen 12-vuotiaan pojan kimppuun ja puri tätä jalkaan. Tämän jälkeen poika kaatui maahan ja sai vammoja jalkaansa sekä käteensä.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Seuraavalla kerralla omistajalta karkasi kaksi koiraa, jotka kummatkin hyökkäsivät naisen kimppuun. Nainen sai tilanteessa purentavammoja käteen ja jalkaan.

Viimeisimmällä kerralla sama sekarotuinen koira hyökkäsi toisen koiran, kultaisennoutajan, kimppuun ja puri sitä useasti.

Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi koiranomistajan, tätä nykyä 27-vuotiaan naisen kahdesta vammantuottamuksesta ja kahdesta eläimen vartioimatta jättämisestä 50 päiväsakkoon. Se teki hänen tuloillaan 300 euroa. Käräjäoikeus määräsi myös, että koira määrätään tapettavaksi.

Nainen vaati Vaasan hovioikeudelta, että koiran tappamismääräys kumottaisiin. Nainen väitti, ettei koira ole vaarallinen.

Hänen mukaansa koiraa oli sittemmin koulutettu hyvin tuloksin, eikä se enää ollut aggressiivinen ihmisiä kohtaan. Omistajan mielestä koiran hyökkäyksissä oli kyse poikkeuksellisista tilanteista.

Vaasan hovioikeus oli toista mieltä, eikä käräjätuomiota muutettu. Hovioikeus antoi asiassa ratkaisunsa keskiviikkona.

Populære artikler