torsdag, november 13, 2025

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Oton, 16, bussimatka Espoossa keskeytyi hyvin hämmentävästä syystä – ”Säikähdin sitä”

Otto Juntusen reitti kuntosalille keskeytyi hämmentävällä tavalla.

Video: Otto JuntunenJuulia Hakulinen

16-vuotias Otto Juntunen oli bussissa matkalla kuntosalille Espoossa lauantai-iltana noin kello kahdeksan aikaan illalla.

Matkaa Röylästä olisi ollut enää noin 10 minuuttia. Sitten Juntunen hämmentyi. Bussi lähti ajamaan reitiltä harhaan. Kyydissä oli Juntusen lisäksi vain yksi matkustaja.

– Seurasin sitä HSL:n sovelluksesta, Juntunen sanoo.

Bussikuski ilmeisesti älysi erheensä, ja Juntusen hämmennys siirtyi uudelle tasolle.

Bussi pysähtyi ja kuski alkoi kääntämään ajoneuvoa kapealla tiellä. Juntusen mukaan paikalla ei ollut risteäviä teitä, johon bussin olisi voinut pakittaa.

Sen sijaan kuski pakitti bussin suoraan kohti metsää ja ojaan.

– Yhtäkkiä kuski veti bussin poikittain ja alkoi peruuttaa suoraan metsään. Hän varmaan yritti tehdä u-käännöstä, Juntunen pohtii.

Kuului rysähdys.

– Säikähdin sitä rysähdystä.

Juntunen kertoo, että bussi jäi ojaan jumiin, vaikka kuski yritti saada autoa pois ojasta. Pitkä bussi oli siis nyt poikittain tiellä.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

Juntusen mukaan liikenne tiellä jumittui, vaikka autot pääsivät hitaasti puikkelehtimaan bussin ohi.

– Kuski yritti lähteä ojasta monta kertaa, mutta ei se vain noussut.

Juntunen joutui odottamaan bussissa noin tunnin ajan, kunnes hänet tultiin kuljettamaan autolla seuraavalle bussipysäkille noin 500 metrin päähän.

Siellä Juntusen piti odottaa seuraavaa bussia noin 20 minuutin ajan. Lopulta hän pääsi perille kuntosalille, joskin 2 tuntia myöhässä.

Juntusen mukaan kuski ei selittänyt tilannetta matkustajille, mutta kävi pyytämässä kerran anteeksi. Juntusta tilanne lähinnä ärsyttää ja hän olisi toivonut kuskilta selitystä outoon tilanteeseen keskellä pimeää tietä.

– Ei hän sanonut meille yhtään mitään tilanteesta.

HSL:n mediapäivystyksestä kerrotaan, että kyseisestä bussista on tehty merkintä. Tilanteesta tai siitä, mikä siihen johti, ei ole kertoa lisätietoja.

Päivystäjä kuitenkin arvioi samoin kuin Juntunen: kuski ajoi harhaan ja yritti kääntää bussia huonolla menestyksellä.

– Tämä tapaus on meillä tiedossa, päivystyksestä sanotaan.

Populære artikler