Yli puolet passi- ja henkilökorttihakemuksista laitettiin vireille sähköisen asioinnin kautta.
XSähköpostiKopioi linkkiXSähköpostiKopioi linkki
Kristian Saine
Passien ja henkilökorttien kysyntä laski merkittävästi edellisvuoteen verrattuna.
Poliisin lupapalveluissa käsiteltiin vuoden 2025 aikana yhteensä hieman yli miljoona maksullista lupa-asiaa, mikä on 26,6 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024.
Passeja haettiin viime vuonna yhteensä 579 625 kappaletta, mikä on 30,3 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2024. Henkilökortteja haettiin vastaavasti 381 299, ja niiden määrä laski 25 prosenttia edellisvuodesta.
Poliisin mukaan kehitys on pitkälti seurausta koronavuosien poikkeuksellisen matalasta kysynnästä. Passit ja henkilökortit ovat voimassa viisi vuotta, ja vuonna 2025 tulivat uusittavaksi vuoden 2020 aikana myönnetyt asiakirjat.
Sähköisen asioinnin kautta passi- ja henkilökorttihakemuksista laitettiin vireille 76 prosenttia.
Määrällisesti eniten ajanvarausaikoja toteutui Sisä-Suomen, Lounais-Suomen, Helsingin ja Itä-Uudenmaan poliisilaitosten alueella, jossa myös kysyntä oli suurta, poliisi kertoo.
Esimerkiksi Helsingin poliisilaitos vastasi suureen kysyntään lisäämällä tarjolla olevien ajanvarausten määrää lähes 40 prosenttia verrattuna edellisvuoteen.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
Vuonna 2026 poliisin lupahallinto pyrkii varmistamaan riittävän tarjonnan varmistamisen koko maassa.

