Paikallisia pyydetään valppauteen.
XSähköpostiKopioi linkkiXSähköpostiKopioi linkki
Salla Laurila
Karkkilaa piinaa vedenjakeluhäiriö. Vuotokohtaa ei ole vielä löydetty, jonka takia vedenjakelua joudutaan alueittain sulkemaan.
Häiriö alkoi lauantaina illalla. Eri puolilla kaupunkia on ollut vesikatkoja sekä paineenvaihteluita.
Karkkila tiedottaa, että vedenjakelu keskeytetään osassa Huhdintietä ja Kahilaisentietä maanantaina 23. helmikuuta iltayhdeksästä puoleenyöhön. Katkos voi kestää pidempäänkin.
Vesikatkon aikana viemäriverkosto toimii normaalisti, mutta WC:n huuhtelu toimii vain niin kauan kuin kiinteistössä on vettä.
Kaupunki on avannut Högforsin liikuntatilan suihkut asukkaiden käyttöön. Siellä on myös vesipiste. Liikuntatila oli auki maanantaina puolestapäivästä iltayhdeksään ja tiistaista alkaen toistaiseksi siellä voi käydä aamuseitsemästä iltayhdeksään.
– Toivomme edelleen, että kaupunkilaiset käyttävät vettä säästeliäästi. Tällä turvaamme vedensaantia mahdollisimman laajalle alueelle.
Lisäksi Karkkila toivoo asukkaita havainnoimaan ympäristöä, jotta vuotokohta löytyisi. Karkkilan verkkosivuilta löytyvästä löytää yhteystiedot, jonne vuotohavainnot voi ilmoittaa.

