Edun menetys olisi kova isku etenkin pienituloisille, arvioi SuPerin johtaja.
XSähköpostiKopioi linkki
Hyvinvointialue otti edun käyttöön houkutellakseen työntekijöitä. Tarja Aatonen arvelee, että edun poistaminen olisi työnantajalle mainehaitta. Kuva: Pete Aarre-Ahtio / IS
Jenny Mäkinen
Päijät-Hämeen hyvinvointialue pyrkii 17 miljoonan euron lisäsäästöihin, kertoo .
Hyvinvointialue aikoo hankkia säästöjä esimerkiksi vähentämällä henkilöstökuluja, vuokratyövoimaa ja sairauspoissaoloja.
Ehkä eniten tunteita on herättänyt kuitenkin se, että hyvinvointialueen työntekijät ovat menettämässä ePassin.
SuPerin Päijät-Hämeen ammattiosaston puheenjohtaja Tarja Aatonen kertoi ESS:lle, että etuus on ollut hyvin tärkeä etenkin pienituloisille. SuPer edustaa esimerkiksi lähi- ja perushoitajia.
– Sen takia porukat ovat siitä nyt aika surullisia, Aatonen sanoo ESS:lle.
Aatonen arvioi, että ePassin poistaminen nakertaisi työntekijöiden hyvinvointia. ePassilla voi maksaa esimerkiksi erilaisia liikuntapalveluja ja kulttuurielämyksiä.
Aatonen kuitenkin muistuttaa, että kustannusleikkauksista päätetään aluehallituksessa ja -valtuustossa ja ne ovat tekemättä.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
ePassi on ollut säästökohteena muuallakin. Kanta-Hämeen hyvinvointialue Oma Häme ilmoitti aiemmin tänä vuonna, että se poistaa lounasedun kaikilta työntekijöiltään ja ePassi-etua pienennetään.
– On valitettavaa, että ePassi-etuun jouduttiin tekemään muutoksia. Toisaalta ehdotuksia siitä tuli neuvottelujen aikana henkilöstöltä työnantajalle, henkilöstöjohtaja Johanna Bjerregård Madsen kommentoi tiedotteessa.
Kanta-Häme tiedotti tavoittelevansa noin kuuden miljoonan euron vuosittaisia säästöjä.

