fredag, juli 24, 2026

Top 5 i denne uge

Relaterede indlæg

Otto, 23, lihoi armeijassa 30 kiloa – kuvat näyttävät rajun muutoksen

Kaikkien elintavat eivät suinkaan parane armeijassa.

XSähköpostiKopioi linkki

Monen kunto kasvaa intissä, mutta ei kaikkien. Kuva: Eeva Valtokari / Aamulehti, Otto Mannisen kotialbumi

Salla Laurila

Usein kuulee sanottavan, että armeijassa kunto paranee ja vyötärö kapenee säännöllisen urheilun ja ruokailun ansiosta, mutta tämä ei ole tilanne kaikkien kohdalla.

Hyvin urheilullisten nuorten kohdalla voi käydä jopa päinvastoin.

Viisi vuotta sitten armeijan käynyt Otto Manninen, 23, kertoo, että hän lihoi armeijassa puolen vuoden aikana noin 30 kiloa.

Asian taustalla oli se, miten isosti arki ja syöminen muuttuivat armeijassa. Siihen vaikutti myös laihduttaminen juuri ennen armeijaa.

Manninen kertoo, että vuoden 2021 alussa hän ryhtyi urheilemaan tavoitteellisesti. Hän kävi kuntosalilla ja lenkillä viidestä kuuteen kertaa viikossa.

– Siinä kohtaa treenasin ulkonäkökeskeisesti. Halusin näyttää paremmalta ja olla lihaksikkaampi.

Samalla hän ryhtyi syömään vähemmän kuin kulutti. Laihduttaminen meni kuitenkin liian rajuksi.

– Alkuun ruokavalioni oli ihan ookoo ja söin suunnilleen tarpeeksi, mutta kun halusi koko ajan näyttää yhä kireämmässä kunnossa olevalta, ruokaa ei ihan järkyttävää määrää loppuvaiheessa tullut [syötyä].

Otto, 23, lihoi armeijassa 30 kiloa – kuvat näyttävät rajun muutoksen

Tämän kuvan Manninen otti itsestään heinäkuussa 2021, kun hän oli juuri aloittanut varusmiespalveluksen. Kuva: Otto Mannisen kotialbumi

Kesällä 2021 Manninen astui palvelukseen Vekaranjärvellä. Hän muistelee, että palveluksen alussa hän sai Cooperista tulokseksi 3 300 metriä. Tulos on erinomainen.

Intissä arki muuttui. Päivät olivat pitkiä eikä salilla tullut käytyä samaan tahtiin kuin ennen. Armeija itsessään ei tuntunut fyysisesti rankalta.

– Periaatteessa intissä pääsee urheilemaan, mutta jaksaako niiden päivien jälkeen, mitä siinä alussa on. Ei välttämättä.

Puolessa välissä inttiä salilla käyminen jäi kokonaan. Mannisen mukaan treenaamisesta lähti motivaatio.

Myös syöminen muuttui armeijaa edeltävästä ajasta. Intissä tarjottu ruoka ei ollut yhtä hyvää tai proteiinipitoista kuin kotona. Usein iltaisin koitti vielä nälkä. Manninen uskoo, että nälkää pahensi myös aiemmin keväällä läpi käyty ”kitudieetti”.

Lopputuloksena oli herkuttelu iltaisin. Usein sitä tuli tehtyä myös porukassa.

Click here to preview your posts with PRO themes ››

– Jos joku ehdotti, että pitäisikö käydä joku pitsa syömässä tai muuta vastaavaa, niin kyllä sitä tuli lähdettyä, jos oli mahdollista.

Lopulta hän lihoi kertomansa mukaan noin 30 kiloa. Lopussa Cooperin testin tulos oli 3 100, eli 200 metriä huonompi kuin aloittaessa. Osasyy tälle oli luultavasti myös painonnousu, Manninen pohtii.

Otto, 23, lihoi armeijassa 30 kiloa – kuvat näyttävät rajun muutoksen

Tämän kuvan Manninen nappasi armeijassa joulukuussa, eli palveluksen lopussa. Kuva: Otto Mannisen kotialbumi

Hän ajattelee nyt, että ennen armeijaa ei kannattaisi vetää rajua laihdutuskuuria. Jälkikäteen hän ajattelee kalorivajeen olleen liian kova.

– Totta kai on hyvä päästä hyvään kuntoon, mutta sen voi tehdä terveelliselläkin tavalla.

Tutkimusten valossa varusmiespalvelus keskimäärin parantaa fyysistä terveyttä.

Vuonna 2025 julkaistussa tutkimuksessa katsottiin 250 000 varusmiehen tietoja. Niiden valossa miesten vyötärönympärys pieneni keskimäärin 2,1 senttimetriä ja Cooperin testin tulos parani 62 metriä varusmies­palveluksen aikana.

Kun katsottiin huonokuntoisia ja vyötäröltään lihavia miehiä, tulokset olivat tätäkin merkittävämmät: vyötärö pieneni keskimäärin 7,9 senttimetriä ja Cooper parani keskimäärin 255 metriä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos julkaisi vuonna 2010 raportin, joka tarkasteli varusmiesten ruokailutottumuksia ja elintapoja palveluksen aikana.

Yksi sen havaintoja oli, että vaikka armeijassa aluksi elintavat muuttuivat paremmiksi, osa muutoksista hiipui ja kääntyi jopa epäedulliseen suuntaan palveluksen aikana.

Armeijassa ateriarytmi muuttui ravitsemussuositusten mukaisesti painottuen aamupalaan ja päivän muihin pääaterioihin. Lautaselle päätyi enemmän kuitupitoisia ruokia, kuten vihanneksia, hedelmiä, marjoja, puuroa ja tummaa leipää.

Kuuden kuukauden jälkeen monien syöminen alkoi kuitenkin muistuttaa siviiliajan ruokavaliota.

Peruskoulutuskauden aikana varusmiehet syövät paljon muonituskeskusten tarjoamaa ruokaa, mutta kun vapaa-aika ja valinnanvapaus myöhemmin armeijan aikana kasvavat, se näkyy pikaruokien ja herkkujen runsaampana syömisenä.

Joltain osin elintavat menivät epäterveellisemmiksi.

Esimerkiksi makean napostelu ja sokerilimujen juominen lisääntyivät jo peruskoulutuskaudella. Kun ennen palvelusta varusmiehet söivät karkkia keskimäärin 1,7 päivänä viikosta, 8 viikon palvelusajan jälkeen oli sama lukema 2,6. Kuuden kuukauden jälkeen luku oli 2,1.

Populære artikler