Poliisin valokuvat paljastavat lohduttoman näyn savonlinnalaisperheen kotoa. Äitiä ja kolmea pientä poikaa ei voitu pelastaa.
XSähköpostiKopioi linkki
Murhaoikeudenkäynti alkoi Etelä-Savon käräjäoikeudessa 11. kesäkuuta.
Juulia Hakulinen
Poliisin esitutkintamateriaali näyttää savonlinnalaisen perheen kodin täystuhon.
23-vuotiasta miestä syytetään kolmen pienen lapsensa ja puolisonsa murhista Etelä-Savon käräjäoikeudessa. Syyttäjän mukaan mies sytytti perheen kotitalon tuleen ja pakeni itse talosta 6. joulukuuta.
Kuva palopaikalle tulleen ensipartion ottamalta videolta. Liekit riehuivat voimakkaasti ja palo purkautui esitutkinnan mukaan talon pääovelta ulos. Kuva: poliisi

Poliisin esitutkinnan mukaan palo eteni muutamassa minuutissa olohuoneen ikkunoiden yläpuolelle. Kuva: poliisi
Tulipalo riehui voimakkaasti. Syytteen mukaan mies oli valellut taloa syttyvällä nesteellä ja rikkonut ikkunoita, jotta palo saisi happea ja leviäisi voimakkaammin.
Talosta ei ole tiilirakenteiden lisäksi jäänyt jäljelle juuri mitään.
Useista hätäkeskuspuheluissa oli käynyt ilmi, että palavassa talossa on ihmisiä sisällä, jotka eivät päässeet palavasta talosta pois.

Ilmakuva talosta. Kuva: poliisi

Ensimmäinen hätäkeskuspuhelu palosta tuli hätäkeskukseen kello 08.04. Pelastuslaitos oli paikalla 08.21 ja poliisi kello 08.19. Kuva: poliisi
20-vuotias perheenäiti Sara ja 3-vuotiaat kaksoset ja heidän vuoden ikäinen veljensä menettivät henkensä järkyttävässä tulipalossa viime itsenäisyyspäivän aamuna.
Esitutkinnan perusteella talo oli sytytetty tuleen useasta eri kohdasta. Uhrien todennäköinen kuolinsyy oli häkämyrkytys.
Palonsyyntutkinnassa todettiin, että lattiatasosta löytyi paljon voimakkaita palojälkiä. Tällaiset jäljet eivät syyttäjän mukaan ole voineet syntyä mitenkään muuten kuin siten, että lattioille on levitetty palavaa nestettä.
Click here to preview your posts with PRO themes ››

Kuva talon pääovelta tuulikaappiin tulipalon jälkeen. Sisäänkäynti oli tuhoutunut täysin. Kuva: poliisi

Kuva pääovelta ennen tulipaloa. Kuva: poliisi
Syyttäjän mukaan äidin ja kahden lapsen ruumiit löytyivät samasta paikasta makuuhuoneesta. Nuorimman lapsen ruumis löytyi pinnasängystä.
Henkensä menettäneen perheenäidin sisko kertoi aiemmin IS:n haastattelussa, että lapset olivat Sara-äidille kaikki kaikessa.
– Rakkaat pienet olivat iloisia, touhukkaita lapsia, joilla oli jatkuvasti jokin leikki meneillään. Pienin oli juuri opetellut kävelemään pikkumatkoja. Sisko lähetti meille videoita, kun toinen kaksosista oli keksinyt kuljettaa toista kaksosta ja pienintä sisarusta taaperokärryllä, .

Kuva: poliisi

23-vuotias mies on kiistänyt talon sytyttämisen tuleen. Kuva: poliisi
23-vuotias mies on kiistänyt sytyttäneensä talon tuleen.
Uutinen päivittyy.

Yleisnäkymä talon sisältä palon jälkeen. Kuva: poliisi

Perheen kodin edustalle Hattukalliontielle tuotiin joulukuussa paljon kynttilöitä. Kuva: Matti Pietola / HS
Savonlinnan perhesurma

Kuva: Olli Jaatinen
-
Perheenisää, 23, syytetään neljästä murhasta ja tuhotyöstä Etelä-Savon käräjäoikeudessa.
-
Hänen epäillään sytyttäneen omakotitalon tuleen Savonlinnan Louhen Hattukalliontiellä itsenäisyyspäivän aamuna viime vuonna.
-
Palossa kuoli 20-vuotias äiti Sara sekä 3-vuotiaat kaksospojat ja heidän vuoden ikäinen veljensä.
-
Mies on kiistänyt syyllistyneensä rikoksiin. Hänet on jo aiemmin tuomittu palossa kuolleen perheenäidin pahoinpitelyistä.
-
Tuomio annetaan myöhemmin.

