Ihmiset kerääntyivät lauantaina Pokémon-korttitapahtumaan Helsingissä. Myyjät kertovat, millaisista korteista voidaan maksaa nyt jättisummia.
XSähköpostiKopioi linkkiNetta Palokallio
– Tekemistä on riittänyt, summasi lauantaina Triplan korttienkeräilytapahtumassa myyjänä työskennellyt Krista Jokela IS:lle.
Kauppakeskus Triplan tapahtuma-aukiolla Keepers of Geeksin järjestämässä Gotta Trade ’em all -tapahtumassa myytiin, ostettiin ja vaihdettiin keräilykortteja. Paikalla oli runsaasti lapsia ja aikuisia, eikä jonoilta vältytty tapahtuman alkaessa.
Kansioissa olevat vaihtokortit kiinnostivat Jokelan mukaan kävijöitä. Lisäksi Pokemonin 30-vuotisjuhlan kunniaksi julkaistut korttipakkaukset menivät ”todella hyvin” kaupaksi.
Nopea kiertely osoitti, että osa korteista oli myynnissä 50 sentillä, osa puolestaan jopa tuhansilla euroilla.
– Tuo tuossa on 5000 euroa, osoitti Jokela erästä ECG-kaupan pisteellä näkyvää korttia.
– Tämä on Huuto-sarjasta.
Kortti kieltämättä muistutti Edvard Munchin vuonna 1893 maalaamasta maailmankuulusta teoksesta.
Eräs japanilainen harvinaisuus oli puolestaan myynnissä 1 200 eurolla. Jokela arvioi senkin menevän vielä kaupaksi, sillä kyseessä ei ollut vielä kallein mahdollinen hinta.
Edvard Munchin maalaamasta Huuto-taulusta inspiroitunut kortti oli lauantaina myynnissä 5000 eurolla. Kuva: Janne Aaltonen

Japanilainen Pokémon-kortti oli myynnissä 1200 eurolla. Kuva: Janne Aaltonen
Mutta millainen kortti maksaa jopa tuhansia euroja? Onko esimerkiksi japanilainen kortti tyypillisesti kalliimpi?
– Japanilaiset ovat itseasiassa halvempia, englanninkieliset kalliimpia, arvioi Jokela.
– Toki siinäkin on välillä eroja. Ja sitten ovat esimerkiksi korealaiset kortit, jotka ovat selkeästi niistä halvempia.
Jotkut Pokémonit ovat Jokelan mukaan kerta kaikkiaan todella suosittuja, ja joitakin korttisettejä ei välttämättä saa enää juuri mistään.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Se nostaa niiden arvoa. Ja sitten on juuri tämä Pokémonien fanitus, mikä nostaa arvoa.
Vanhemmat vintage-kortit, eli noin 2010-luvulta alaspäin olevat kortit, voivat olla hänen mukaansa arvokkaita, etenkin jos ne ovat hyvässä kunnossa.
Pohjimmiltaan kyse lienee nostalgiasta, summasi toisella myyntipisteellä kortteja myynyt Bart Eräkangas.
Eräkangas alkoi itse aikoinaan keräämään kortteja vuoden 2005 aikoihin. Vieressä ollut äiti Janina Österholm muisteli, että kyseessä oli lapsena kenties kysytyin lahjatoive.
Kukaan ei tuolloin tarkalleen tiennyt, millainen villitys korteista vielä kehkeytyisi.
– Sitten kun vanhempana on vähän enemmän rahaa, niin sitä haluaa maksaa niistä korteista, mitä nuorempana näki, arvioi Eräkangas.
– Jos ne löytyvät hyvässä kunnossa, niin sitä on valmis maksamaan nostalgiasta.
Eräkangas arvioi, että hänen oma kallein korttinsa on arvoltaan noin viiden tuhannen euron luokkaa.
– Se on vuodelta 2005, kun pakoista pystyi saamaan sellaisia Gold Star -kortteja. Ja se on vähän heikommassa kunnossa, priimakunnossa ne ovat kymmeniä ellei satoja tuhansia euroja nykyään.
Lauantaina ihmisiä kiinnostivat hänen mukaansa etenkin irtokortit, joissa hinnat voivat vaihdella halvimmillaan noin eurosta kymmeneen euroon. Hyrränpyöritys ja yllätyspakkaukset tekivät nekin kauppansa, täydensi Österholm päivän kysytyimpiä tuotteita.

”Silloin kun hän oli lapsi, hän ei halunnut mitään muuta kuin Pokémon-kortteja lahjaksi”, kertoi Janina Österholm poikansa korttikeräilyn alkuvuosista. Kukaan ei tuolloin tarkalleen tiennyt, millainen villitys korteista vielä kehkeytyisi. Vanhat lapsuusajan kortit löytyivät lopulta vuosia myöhemmin ullakolta suojamuoveista. Kuva: Janne Aaltonen

