Aurinkomatkat on saanut yhteydenottoja vatsatautitapauksista.
XSähköpostiKopioi linkki
Aurinkomatkoilla on Rodoksella tällä hetkellä yli 700 asiakasta. Yhteydenottoja on tullut eri hotelleista, erityisesti Rodoksen kaupungin alueelta. Kuva: Annika Pitkanen
Marika Jegoroff
Suomalainen Jaana sairastui useita päiviä kestäneeseen vatsatautiin lomamatkallaan Rodoksella Kreikassa.
IS uutisoi jo saamastaan yhteydenotosta, jonka mukaan Rodoksella matkailevia suomalaisia on sairastunut vatsatautiin.
Jaana kertoo saapuneensa Rodokselle lomailemaan ystävänsä kanssa viime viikolla. Oireet alkoivat pari päivää myöhemmin torstaina.
– Kolme–neljä päivää kärvistelin.
Mukana oli nesteytyspusseja ja lääkkeitä Suomesta, mitkä auttoivat hieman oloon, Jaana kertoo.
Jaana kertoo majoittuvansa Rodoksen keskustassa ja on Aurinkomatkojen matkalla. Vatsapöpö yllätti, koska aiemmin sellaista ei ole Rodokselta tullut.
– Olen paljon täällä käynyt ja ikinä ei ole tullut mitään.
Ilta-Sanomiin yhteyttä otti myös 26-vuotias suomalaisnainen, joka lomailee Rodoksen kaupungissa ystävänsä kanssa. Molemmat ystävykset sairastuivat matkan aikana vatsatautiin.
– Pari päivää saapumisen jälkeen alkoi raju oksentelu, jonka vuoksi kuivuin täysin, nainen kertoo.
Vatsatauti tuli hieman viiveellä myös ystävälle. Kumpikaan ei ole aiemmin saanut ulkomailla vatsapöpöä.
Click here to preview your posts with PRO themes ››
– Hotellihuonetta oppi kyllä arvostamaan. En voisi kuvitella lähteväni yksin matkalle. Käytännössä ystäväni joutui hoitamaan lähes kaiken puolestani, nainen kertoo ajatuksistaan.
Sairastuminen perui viikon lomalle tehdyt suunnitelmat.
– Nyt on oikeastaan ensimmäinen päivä, kun molemmat ovat ok ja on viimeinen lomapäivä. Oli aikamoista, hän kertoo tiistai-iltana.
Kaksikko kertoo jutelleensa matkan aikana myös muutamalle muulle suomalaiselle. Heidän kuulemansa mukaan sairastapauksia olisi ollut muillakin suomalaisilla Rodoksella. IS ei ole pystynyt varmistamaan tiedon paikkansapitävyyttä.
Aiemmin myös Rodoksen kaupungissa matkailevan 18-vuotiaan naisen äiti kertoi IS:lle, että hänen tyttärensä matkaseurueesta kaksi on sairastunut ja lisäksi samassa hotellissa ja viereisessä hotellissa majoittuvista suomalaisseurueista useissa on heidän mukaansa ollut vatsatautitapauksia.
Viranomaisilta ei ole tullut tietoa laajemmasta vatsatautiepidemiasta. Myöskään paikallisissa medioissa ei ole mainintaa asiasta.
Aurinkomatkojen tiedotuksesta kerrotaan Ilta-Sanomille, että he ovat edeltävän viikon aikana saaneet muutamia vatsatautiin liittyviä yhteydenottoja päivässä.
Aurinkomatkoilla on Rodoksella tällä hetkellä yli 700 asiakasta. Yhteydenottoja on tullut eri hotelleista, erityisesti Rodoksen kaupungin alueelta.

